Elisan vakavassa katseessa saattoi pikemmin huomata surua ja huolta voudin tilasta, kuin mielipahaa huolimattomuudesta, millä hän työnsä hoiti. Sen vouti huojennuksekseen huomasi, ja hänet valtasi hetkellinen jalomielisyys:
"Lupaan tästä lähtien olla vallan juomatta."
"Sellaisia lupauksia on helppo tehdä, mutta vaikea pitää", vastasi
Elisa.
"Kas niin! Elisa-neiti se tuntee ihmissydämen. Päästyäni kerran viinanmakuun olen niinkuin vanha purjealus, joka kuivalla maalla hataraksi ravistuneena taas työnnetään vesille. Katsokaa, niin oli entisen luotsivanhimmankin laita, joka…"
"Kyllä tiedän", vastasi Elisa, jolla ei ollut viipymiseen aikaa, "sen jutun olen kuullut. Mutta, Andersson, olkaa hyvä ja lähettäkää joku mies Hanninkylän metsään vanhan Ingan mökille. Hän makaa sairaana eikä jaksa itse hoitaa sikojaan ja lampaitaan. Ne olisi kuljetettavat kartanolle ja siellä hoidettavat Ingan varalle. Pitäkää huolta siitä, että se tapahtuu mahdollisimman pian."
"Kyllä", vastasi vouti.
"Ja ehkä teidän Riitta voisi käydä pitämässä mummoa vähän silmällä sekä siistimässä hänen tupaansa?"
"Joutaneeko tuo. Sanoi olevan tänään itsellään paljon hommattavaa."
"Noh, lähettäkää sitten joku muu! Minä maksan tietysti."
"En tiedä ketään muuta, mutta — ehk'eivät olekkaan Riitan touhut niin tärkeitä. Saattaa hän mennä."