"No, en erittäin juuri, mutta tiedänhän, että niin käy."
"Etkö pelkäisi, jos kuolema tällä hetkellä tulisi?"
"Enkä pelkäisi."
"Olisiko sinusta vaikeata jättää tämä maailma?"
"Maailmaa en suurin kaipaisi, vaan sitä lystiä mitä täällä on?"
"Eikö sinulla ole tuolla ylhäällä mitään, jota halajaisit, mitään, joka voisi korvata kaiken sen, mistä sinun täältä erotessasi täytyy luopua?"
"Ei juuri, tietääkseni."
"Hanki sitä itsellesi, Torvald, hanki ikuisia aarteita! Silloin tulet rikkaaksi jo eläessäsi, vielä rikkaammaksi kuoltuasi."
Torvald ei vastannut mitään, ja kun maisteri lampun sytytettyään syventyi kirjeeseensä, katosi poika huoneesta kainalossa "Välskärin kertomukset", jotka tällä hetkellä viehättivät häntä enemmän kuin mitkään ikuiset aarteet.
Kustaa Aadolfin kirje tuli raittiina tuulahduksena siitä maailmasta, jonka kanssa Riise paraillaan oli tilinpäätöstä tekemässä. Mutta paljon sisälsi se sellaistakin, joka ei kuolemassakaan katoa. Heidän ystävyytensä ei ollut vaan ajaksi solmittu, sillä oli iäisyys-merkitys. Kirjeen luettuaan painui hän uudelleen mietteihinsä, mutta muistaen Elisan kutsun, sammutti hän lampun ja läksi arkihuoneeseen.