"Kustaa Aadolfista en sentään tällä kertaa ollut aikeessa puhua. Asia koskee itseäni."
"Vai niin", vastasi Elisa.
Nämä lyhyet sanat saattavat sisältää paljon, jopa ilmaista mitä vastakkaisempia ajatuksia ja tunteita, aivan riippuen äänestä, millä ne lausutaan. Ja Elisan ääni ilmaisi epäilemättä harrasta halua kuulla enemmän.
"Pelkään, että minun ennen aikaani on luopuminen toimestani täällä", alkoi hän.
"Rohkaisiko lääkäri teitä todellakin niin hyvillä toiveilla?" kysyi
Elisa. "Ette olekkaan vielä tarkemmin kertonut, mitä hän sanoi.
Arveliko hän, että jo ennen joulua voisitte aloittaa?"
"Ei", vastasi Riise, ja surunsävyinen hymy levisi hänen huulilleen.
Kuinka iloinen ja osanottavainen Elisa oli! Hänellekin on tämä tuntuva pettymykseltä, ajatteli Riise, ja kertoi sitte, mitä lääkäri sanoi.
Miksi kalpeni niin äkkiä Elisa? Huoneeseen laskeuva hämäräkö sen vaikutti sekä ilon tuikkeen hänen silmästään sammutti?
Sven Riise kertoi edelleen käynnistään lääkärin luona. Elisan äänettömyys tuntui vaativan häntä jatkamaan. Ja niin tyynellä äänellä saattoi hän kertoa, kuin olisi puhellut jostain aivan jokapäiväisestä asiasta.
"Mutta kuinka saattoi lääkäri puhua teille noin pelottavan suoraan?" sai Elisa viimein vaivalla kysytyksi.