Sydämetön hän todella olisi, jos nyt lähtisi. Hän nojausi kyynäspäillään pöytään varjostaen kädellä silmiään. Jumalan ääretöntä hyvyyttä tuntien hän äänettömässä rukouksessa avasi sydämensä taivaalliselle Isälleen, kiittäen Häntä siitä hellyydestä, joka näin odottamatta oli tullut hänen osakseen, hänen viimeisiä hetkiään ilahuttamaan ja vahvistamaan hänen voimiaan viimeisiä kamppailuja varten.
Hetken kuluttua hän nosti päänsä ja virkkoi kätensä Elisalle ojentaen.
"Jumala sinulle tämän palkitkoon; minä en sitä milloinkaan voi…"
Liikutettuna tarttui Elisa hänen käteensä. Ja nämä molemmat tunsivat tehneensä juhlallisen liiton, tosin ei elämän varalle enää, vaan kuoleman. He liittyivät toisiinsa hellin tuntein, mutta näissä tunteissa oli tuskin hiutalettakaan maan tomua; ne heijastivat iäisyyden selkeätä kirkkautta.
Kahdestoista Luku.
Sven Riise jäi Hirvenhoviin. Lähdöstä ei kukaan enää puhunut, eikä liioin maininnut mitään hänen taudistaankaan. Majuri oli nyt kerran saanut päähänsä, että lääkäri oli erehtynyt, ja muutkin koettivat parhaansa mukaan ummistaa silmänsä sairaan todellista tilaa huomaamasta; mikä siinä sitte onnistui paremmin, mikä huonommin. Mutta kaiken tämän ohessa kulki tauti vaan armotta kulkuaan.
Sven Riise tahtoi vielä olla opettajana ainakin jouluun asti, sillä sitä ennen ei Torvald voinut päästä mihinkään kouluun. Poika käsitti hyvin, ettei opettajan voimia nyt saanut paljon rasittaa, senvuoksi koetti hän hoitaa lukujaan, miten paraiten taisi, ja samoin teki Irene. Kumpainenkin koetti kantaa osansa kuormasta. Elisa oli velvoittanut heidät siihen samalla, kun hän oli heille kertonut opettajan taudista.
Kun lapset täten tekivät parastaan opettajansa voimia säästääkseen, tuli Sven Riisen sairauskin osaltaan välikappaleeksi heidän luontonsa hellempien ja parempien puolien kehittämiseen. Sen Elisa ilolla huomasi.
Nykyisin ei enää säännöllisesti luettu, sillä usein oli maisteri niin heikko, ettei saattanut huoneestaan lähteä, eikä hän milloinkaan sallinut lasten oleskella siellä. Hän keksi milloin syyn milloin toisen estääkseen heitä sinne tulemasta, mutta Elisa ymmärsi, että hän vaan tahtoi heitä tartunnalta varjella. Mutta Elisa ei paljoa pelännyt, varsinkin kun varokeinoja tarkalleen noudatettiin.
Kerran oli Riise ollut pakotettuna pysymään huoneessaan kaksi päivää perätysten. Silloin koputettiin ovelle, ja Elisa astui sisään.