Riise hämmästyi, nousi sohvalta makaamasta ja pyysi anteeksi, että oli yötakkiin puettuna. Mutta Elisa vaan hymyili ja kehoitti viittauksella häntä laskeutumaan takaisin makuulle.
"Muista, että olen emäntänä Hirvenhovissa, eikä emännälle saa sulkea yhtäkään ovea; varsinkin tulee hänellä olla vapaa pääsy sinne, missä joku sairastaa", sanoi hän niin luontevan äidillisesti, että Riisen ujous yht'äkkiä vaihtui rajattomaan tyytyväisyyden tunteeseen.
Elisa tahtoi totuttaa maisteria taipumaan hänen hoidettavakseen ja siinä hän onnistuikin.
Siitä lähtien Elisa otti sairaan hoitamisen jokapäiväiseksi tehtäväkseen. Tämä tuli hänelle verrattomaksi kannatukseksi, sillä sen kautta siirtyi hänen mielessään ajatus edessä olevasta eronhetkestä yhä tuonnemmaksi. Pitäen tarkkaan silmällä taudin vähintäkin vaihtelua milloin parempaan, milloin huonompaan, saattoi hän olla huomaamatta sen kulkua kokonaisuudessaan, jopa unhottaakin, mikä tulisi olemaan välttämätön päätös.
Joulun tienoissa palasi Kristian kotiin. Hän oli huvikseen kyläillyt tuttaviensa luona koko syksyn umpeen. Hän vältti tapaamasta Sven Riiseä, jonka taudista hän kirjeissä oli saanut kuulla. Siksipä hänelle olikin mieluista, kun hän kotiin tullessaan sai kuulla sairaan jo panneen maata. Kristian viivytteli aina mielellään, kun oli kysymyksessä joku vastenmielinen, jos kohtakin lopulta välttämätön tehtävä.
"Kuulehan Elisa, millä mielellä hän on?" kysyi hän.
"Tyyni, ikäänkuin ei sitä miksikään panisi."
"Hän ei varmaankaan vielä ole oikein ehtinyt käsittää omaa tilaansa", arveli Kristian.
"Selvästi hän sen käsittää."
"Hm! Mutta eikö hän ollut onneton ensin huomatessaan, miten asian laita oli?"