"En tiedä, en nähnyt häntä silloin. Palatessaan lääkärin luota tänne kotiin hän jo ainakin oli tilastaan täysin selvillä."
"Merkillisesti kohtaloonsa alistuvainen mies", arveli Kristian.
"Kuoleman odottaminen on Sven Riisessä enemmän kuin kohtaloonsa alistumista", vastasi Elisa.
"Ethän vaan väittäne, että hän kuolemasta iloitsee. Semmoinen on luonnotonta."
"Mutta ei mahdotonta", sanoi Elisa. "Toisinaan kun hän istuu ajatuksiinsa vaipuneena huomaamatta ketään läheisyydessään, olen nähnyt yliluonnollisen onnen säteilevän hänen silmistään. Kuolema ei ole hänelle muuta kuin kotimatka; näkymätön maailma on häntä lähempänä, kuin maailma, missä me elämme."
"Mutta se matka saattaa tulla vaikeaksi se", arveli Kristian.
Elisan sydäntä vihlasi; nämä sanat sattuivat arkaan paikkaan.
"Mutta kotiin se kuitenkin vie", vastasi hän ikäänkuin oman surunsa lohdutukseksi. Kristian katsoi pitkästi häneen:
"Luulen, että Riise on sinuun vaikuttanut. Ajattelet ja puhut kuten hän."
Elisan kasvot kirkastuivat.