Veitikkamaisesti, mutta samalla anteeksianovaisen näköisenä katsahti hän Elisaan ja suuteli häntä sitten hellästi. Suudeltuaan vielä Ireneä ja Torvaldiakin asettui hän perheineen pöytään.
"Silla-täti ja Kristian ovat tapansa mukaan täsmällisiä", huomautti majuri silmäillen kahta tyhjää sijaa pöydän ääressä.
"Isä", sanoi Elisa, "minun luullakseni ei Andersson sovellu työnjohtajaksi".
"Vastako sen nyt oivallat, lemmikkini? Minä sen jo aikoja sitten olen huomannut", vastasi majuri huolettomasti.
Maisteri näytti olevan ihmeissään. Sen huomattuaan majuri puhkesi nauramaan ja jatkoi:
"Sillä miehellä on ansionsa myöskin. Hänen laillaan ei laskettele kukaan laivurikaskuja. Hän oli ollut merimiehenä ennenkuin tähän tuli; minä otin hänet palvelukseeni siinä luulossa, että hän maita kyntelisi yhtä taitavasti kuin meriä. Mutta 'eipä tepsinyt se temppu', kuten sattuvasti sanotaan."
"Mutta, ellei hän hoida tehtäviänsä, pitäisi kait hänen saada ero", arveli maisteri.
"Kai pitäisi", myönsi majuri, "mutta, koira vieköön, kuka hänet erottaa? Minä ainakaan en raatsi. Kerran siitä jo hänelle puhuinkin ja silloin puhkesi hän niin pahanpäiväisiin parkuihin, että heti peruutin uhkani. Kaiketi hän Hirvenhovissa pysyy, kunnes jompikumpi meistä kuolee. Ja pysyköön, en minä siitä pahoittele. Meillä on toisinaan hyvin hupaista yhdessä; usein menen työmaille vaan kuulemaan hänen kaskujaan. 'Ei niin pahaa, ettei hieman hyvää', sanoo sananlasku, ja ainakin on johtajalla se hyvä puoli, että hän houkuttelee minut tavallista tiheämmin työmailla käymään."
"Mutta ei sellainen silmälläpito suinkaan paljon maksa, kun isä istuu koko ajan vain hänen kaskujaan kuunnellen", huomautti Torvald nauraen.
"Kas poikaa, alatko viisastella?" sanoi majuri, tekeytyen pelottavan näköiseksi.