"Äläpäs vielä, sano uutinen ensin", pyysi majuri, joka alkoi huomata, että asia oli erityisempää laatua.
"Irene on kihloissa."
"Mitä, kihloissa? Sekö tytön typykkä. Ja kenen kanssa? Anna tänne, jotta itse luen. Voi armaiseni, sellainen pikku morsio!"
Majuri otti kirjeen ja alkoi lueskella sitä puoliääneen vähä väliä katkasten lukunsa omilla mietteillään. — — — "Helmer Broo. Hän on jaloin, ylevin, kauniin ja paras mies maan päällä" — — — ("Häpeä toki, tytön tynkä. Entäs isäsi sitten?")
— — — "Olen häntä rakastanut siitä hetkestä asti, jolloin hänet ensiksi näin." ("Tämäpä on oikeata hehkua tämä. Kaikesta näkyy, että hän on minun tyttäriäni. Noin ihastuin minäkin äitiisi hänet ensikerran nähdessäni laamanni Skalmin iltakutsuissa. Se tapahtui satoja vuosia sitte se.")
Majuri alkoi pyyhkiellä silmiänsä. Näin hän aina kyyneltyi vaimo-vainajataan muistellessaan.
— — — "Vasta nyt tunnen, että elän", luki hän edelleen. — — — "Elisa, et voi aavistaakaan, mitä kihlautuminen merkitsee, säälin sinua; sydämestäni soisin sinullekin sen onnen. Kohtaa ehkä se joskus sinuakin kukaties, mutta Helmerin laista sulhoa et ilmoisna ikänä saa, sillä toista sentapaista miestä maailmassa ei ole." — — — ("Hoh, hoh, Elisa, kuule toki, miten tyttö on tiukka, ottaa sinutkin suojeluksensa alle. Mitä siitä arvelet?") — — —
— — — "Me haluamme molemmat julkasta mahdollisimman pian. Olen kutsunut Helmerin keväällä Hirvenhoviin, siellä voisimme sitte julkasta; morsiamen kodissahan se on tapahtuva. Ole vaan ystävällinen ja kiltti hänelle, Elisa! Anna hänen asua paraimmassa vierashuoneessamme. Noh niin, tulenhan minä itsekin kotiin sinua valmistuksissa auttamaan." — — —
"Minä itse", tokaisi majuri. "Elisa, mitä tästä nyt oikein arvelet?
Sukeusipa tuo pienosemme pian itsenäiseksi! No, ollaanko kilttejä
Helmerille, vai kuinka?"
"Ollaan kaiketi, kuinkas muuten. Onhan hän sekä Irenen sulho että
Kustaa Aadolfin ystävä", vastasi Elisa hymyillen.