"Joutavia; vauhti on hyvä kyllä. Puhukaamme jostain muusta."
"Neiti oli varhain ulkona tänään", sanoi maisteri Elisalle.
"Niin olin, ihan aamunkoitteella."
"Hui, miten saatoitkaan nousta niin keskellä yötä?" kuului ääni Elisan takana. Puhuja oli Kristian veli, joka nyt vihdoin viimeinkin ilmaantui joukkoon. Hän oli luutnanttina maaseudulle sijoitetussa rykmentissä ja siksi hänellä oli niin hyvää aikaa ajelehtia laiskana Hirvenhovissa. Elisa puolestaan iloitsi siitä, että hän suvaitsi viettää joutenolonsa siellä eikä muualla.
"Kävin katsomassa Inga-muoria Hanninkylän metsämökissä. Hän makaa sairaana."
"Voit viedä hänelle pullon portviiniä", sanoi majuri hyväntahtoisesti.
"Kiitos, se häntä virkistää. Mutta vielä enemmän hän on puhtauden ja raittiin ilman tarpeessa", sanoi Elisa ja kertoi, millaisessa tilassa hän oli tavannut mummon.
Kaikki alkoivat päivitellä, paitsi majuri, joka ymmärsi vanhuksen.
"Ihminen mieltyy siihen, mihin hän on tottunut", sanoi hän, "rakkaasta eroaminen tuntuu aina haikealta, koskekoon tämä sitte joko kultaa ja kunniaa tai lokaa ja porsaita."
"Mutta, jos hänen nyt pitää kuolla, on hänen niistä kaikissa tapauksissa eroaminen", sanoi Elisa.