— Silloin se ei ole minun syyni, vastasi Allan keveästi. Minä en koskaan tarkoita vakavasti. Joka sitä ei käsitä, on tyhmä.
— Sanon sinulle vain, että jos sinä tuotat jotakin vahinkoa tällä paikkakunnalla, niin annan sinulle selkään.
— Tee hyvin! sanoi Allan rakastettavasti. En lyö takaisin, kunnioitukseni kieltää sen. Muutoin otan mieluummin hieman selkääni kuin vaimon. Edellinen menee ohi, mutta jälkimmäisestä tulee kroonillinen vika.
— Jos sillä tavoin tunnet, niin pidä käpäläsi loitolla kaikesta, mikä tyttöjä koskee — etenkin eräästä pikku raukasta, joka on sellainen, että hän ottaa kaikki vakavalta kannalta, sinutkin, pöllö!
Allan ymmärsi, ketä isä tarkoitti, mutta ei ollut ymmärtävinään. Hän oli tänä kesänä jatkanut joulunaikaista tehtäväänsä, nimittäin Anna Sanderin elvyttämistä, ja hän aikoi tehdä sitä edelleenkin sentähden, että se huvitti häntä. Isän peitelty varoitus pikemmin yllytti kuin ehkäisi häntä.
— Kukapa se voisi olla? ihmetteli Allan ja kohotti kulmiaan. Sen ilmiön, joka ottaa minut vakavalta kannalta tahtoisin nähdä! Enkä minä koskaan voi antaa tyttöjen olla rauhassa. Rakastan niitä. Minun rakkauteni on niin suuri, ettei sitä mitenkään voi keskittää yhteen. "Oi saisinko, saisinko suudella heitä."
Hyräillen sitä laulua, hän poistui isän luota, huolettomana siitä ukkospilvestä, jonka hänen kevytmielisyytensä oli nostanut tämän otsalle.
23.
Erik Sander katseli myöskin hieman levottomana Allanin kiintymystä Annaan ja tämän kiintymystä Allaniin. Hän tunsi sekä ystävänsä että pienen sisarensa, tiesi edellisen pitävän kaikkea vain leikkinä, jälkimmäisen ottavan kaikki vakavalta kannalta. Mutta hän tyynnytti levottomuutensa sillä, että Anna oli niin nuori vielä. Ja jos hän tunsi Allanin oikein, niin tämä kyllä väsyisi leikkiinsä ennenkuin Anna ehtisi tulla kyllin vanhaksi kiintyäkseen auttamattomasti.
Sitäpaitsi Erik oli tänä kesänä niin oman ristiriitansa rikkirepimä, ettei hän kyennyt muiden suhteille omistamaan muuta kuin jonkin hetkellisen ajatuksen.