— Sinä olet nyt niin lähellä valmistumistasi, enkä minä suvaitse mitään keskeneräistä, sanoi isä. Tahdon, että suoritat tutkintosi loppuun. Sinun ei tarvitse sitten antaa vihkiä itseäsi papiksi, ellei mielesi ole muuttunut.
— Eikö se ole tarpeetonta rahan ja ajan tuhlausta?
— Minä annan rahat, sinä ajan.
— Mutta minkätähden en voisi keskeyttää nyt ja tulla siksi, miksi aion tulla?
— Olen sanonut sinulle syyni ja — tahtoni. En pyydä mitään kohtuutonta, en pakota omaatuntoasi.
Erik katsoi ylös.
— Lupaako isä sitten olla, suoritettuani tutkinnon, millään tavalla pakottamatta minua?
— Sen lupaan. Tahdotko sinä puolestasi luvata minulle olla vastustamatta Jumalan henkeä, jos saisit tuntea sen vetämystä?
— Sen lupaan, vastasi Erik puolittain hieman ivallisesti, puolittain surullisesti hymyillen, ikäänkuin ajatellen ettei ollut juuri luultavaa, että hän saisi tuntea sitä vetämystä.
24.