Uno suoristausi vapautuksen tuntein ja pudisti vielä puolittain raivoisana nyrkkejään ovea kohti. Sitten hän istuutui kirjoituspöydän ääreen, otti käsikirjoituksensa esille ja oli pian syventynyt työhönsä, taiteellisen puolipitkän tukan valahtaessa otsalle.
2.
Mutta miten Brita oli aikaansa viettänyt isän ollessa epäonnistuneella käynnillään Unon ullakkokamarissa?
Brita oli kulkenut ympäri huoneita etsien ihmisiä. Eteisestä hän oli silmännyt ruokasaliin, korkeaan, suureen huoneeseen, jossa oli raskaat mahonkiset huonekalut ja jonka katossa riippui kirjailtu tammikruunu. Keveästi Brita juoksi lattian yli lukuhuoneeseen, mutta sielläkään ei ollut ketään, kaikki oli siellä hienosti järjestettyä ja autiota.
Lukuhuoneesta Brita tuli kirjastohuoneeseen, jota yleensä pidettiin Borgin kauneimpana huoneena. Se ulottui yli koko rakennuksen toisen lyhyen sivun ja siinä oli ikkunoita kolmelle taholle. Kaksi suurta, leveää kirjahyllyä aiheuttivat huoneen nimen, mutta muuten siellä oli runsaammin taideaarteita, tauluja, veistoksia ja vanhoja esineitä.
Brita näki heti, ettei ketään ollut sisällä tänä iltana, ja innokkaana tapaamaan jonkun ennenkuin isä kutsuisi häntä kotimatkalle, kiiruhti hän taas kauniin huoneen läpi, omistamatta sen nähtävyyksille katsettakaan ja tuli näin taas takaisin eteiseen.
Kapteenin vastaanottohuoneeseen hän ei mennyt eikä myöskään toiselle puolen keittiön taholle, vaan sen sijaan ylös toiseen kerrokseen.
Täälläkin oli eteishalli, jossa oli ovia kolmelle eri taholle. Perällä olevat kaksoisovet veivät suureen saliin, joka oli ruokasalin yläpuolella ja jossa oli viisi korkeata ikkunaa länteen, näköala Lågarnille ja vastakkaisen rannan kukkuloille. Toiselta puolen tultiin vierashuoneisiin ja makuuhuoneisiin, toisaalta tyttöjen ja kotiopettajattaren huoneisiin. Jälkimmäisiin aikoi Brita suunnata askelensa, kun hän pidättyi kuullessaan pianonsäveleitä salista. Se oli hyvin heikkoa ja yksitoikkoista soittoa, ja Britaa ihmetytti, kuka saattoi tuolla tavoin soittaa. Varovaisesti hän avasi oven ja katsoi sisään.
Myrskyillan aurinko, joka oli alhaalla vastakkaisen rannan yläpuolella, loisti veripunaisena ikkunasta. Valkeiden huonekalujen kullatut leijonanpäät loistivat, ja siivekäs sfinksi koilliskulmassa olevan peilipöydän alla näytti saavan eloa laskevan auringon loisteesta. Mutta tulipunainen hohde himmeni laskeutuessaan harmaalle päälle, joka kumartui koskettimien yli viheriän vierashuoneen puoleisessa kulmassa. Rajattomasti hämmästyen Brita näki mamselli Klaran, taloudenhoitajattaren, istuvan siellä soittamassa.
Pieni ja harmaa oli Klara-mamselli, vanha talon asukas. Viisikymmentä vuotta oli hänen palvelusaikansa kestänyt, ja nyt hän ei enää jaksanut juuri paljon hyötyä tehdä. Mutta sitä hän ei huomannut, päinvastoin hän luuli olevansa korvaamaton eikä ymmärtänyt ollenkaan rouvansa hienotunteisia viittauksia eläkkeestä.