— Niin, minkätähden ylipäänsä kositaan? Lucia ei pitänyt hänen tavastaan, se ahdisti häntä, ja hänellä oli kiusallinen tunne siitä, että oli tapahtunut erehdys.
— Mitä hän vastasi?
— Ei yhtään mitään. Sillä en kysynyt häneltä. Menin setä Sanderin luo.
Allan seisoi jäykkänä ja suorana Lucian edessä, ikäänkuin olisi tehnyt selkoa kuningattarelleen. Hänen käytöksensä ja ryhtinsä tekivät Luciaan sen vaikutuksen, että hän kaikella, mitä hän oli tehnyt, oikeastaan oli tarkoittanut häntä eikä Annaa.
— Mitä Sander vastasi?
— Että Anna on vielä liian nuori ajatellakseen sellaista. Että saan mennä ja mahdollisesti tulla takaisin tultuani valmiiksi, jos silloin tunnen samaa kuin nyt. Hän vetosi kunniaani, etten sitä ennen sanoisi sanaakaan Annalle rak… rakkaudestani.
Melkein huomaamaton ivan sävy tuli hänen ääneensä viime sanaa lausuessaan.
Lucia näki yht'äkkiä hänen lävitseen.
— Ymmärrän miksi menitte kirkkoherran ettekä Annan luo! virkkoi hän, ja hänen katseensa iski kuin salama Allanin katseeseen, ja leuka kohosi tuolla verrattoman ylpeällä, suuttumusta ilmaisevalla liikkeellä, joka Allanista oli niin hurmaava. Hän oli vaiti.
— Te ette tahtonut myönteistä vastausta. Allan ei puolustautunut syytöstä vastaan eikä vahvistanutkaan sitä. Hän vain seisoi siinä ja sieti toisen suuttumuksen näköjään välinpitämättömänä.