— Ihmettelen, mitä tuollainen pikku tyttö on petyttyään tekevä! mutisi hän itsekseen, ikäänkuin olisi sisässään punninnut sitä kysymystä.
Sinä kriitillisenä hetkenä soi telefooni. Tuli sairaskutsu.
— Kaisa, sanohan, että valjastaa hevosen! huusi tohtori keittiöön, pantuaan telefoonitorven pois.
— Nekin, jotka asuvat niin kaukana, rupeavat nyt sairastelemaan, niin että täytyy rämisyttää tuntikausia maantiellä! murisi hän.
Annan kummastukseksi hän kävi käsiksi pasianssiin, ikäänkuin olisi ollut välttämätöntä saada se selviämään, ennenkuin hän saattoi lähteä.
— Näes, vastasi tohtori Annan äänettömään hämmästykseen, jonka hän huomasi, olen niin järjestystä rakastava, en saata koskaan jättää mitään keskeneräistä jälkeeni.
Anna nauroi hieman ja sanoi jäähyväiset. Tohtori ojensi hänelle kätensä, mitä hän ei ennen ollut vaivautunut tekemään.
— Laskekaamme kissa sisään, niin usein kuin kuljemme tästä sivu, saatan hyvin hyvästi sietää teitä kumpaakin, sanoi hän.
Ja Anna ymmärsi, että tämä myönnytys merkitsi jöröjukan lausumaksi sangen paljon.
32.