— Pidän, niin!
Anna oli nuori ja herttainen, pehmeä ja antautuva ja Allan kaikkea muuta kuin tunteeton naiselliselle sulolle. Suutelo, jonka hän painoi Annan huulille, ei jättänyt mitään toivomisen varaa, siinä oli hehkua kylliksi.
36.
Allanilla oli vain kahden viikon loma, sillä hän oli sitoutunut
hoitamaan erään vanhemman lääkärin virkaa tämän kesäloman aikana.
Sitäpaitsi hän lähipäivinä tulisi ottamaan vastaan paikan
Karolini-instituutissa.
— Olen saanut jo tuulta purjeisiin, niin voimme kyllä mennä naimisiin vaikka milloin, sanoi hän.
— Mutta minun pitää saada kapioni valmiiksi ensin, sanoi Anna nopeasti, aivan kauhistuneena kuvitellessaan, ettei hän ehtisi valmiiksi.
Allan nauroi hieman.
— En tarkoita, että menisimme naimisiin huomenna emmekä ylihuomennakaan, mutta joskus, ennenkuin vanhenemme, ajattelin. Eihän täti anna hänen rasittua sallimalla hänen tehdä kaikki kapionsa itse? kysyi hän kääntyen rouva Sanderin puoleen.
— En, sehän olisi hänelle liikaa. Tilaan kankurit. Mutta ompelemiset hän tahtoo kyllä suurimmaksi osaksi itse tehdä.
— Niin paljon kuin mahdollista, virkkoi Anna. Kuta enemmän itse tekee, sitä suuremmaksi tulee onni, olen kuullut sanottavan.