Brita kääntyi ympäri ja huiskutti hyvästiksi kapteenille, joka heilutti hänelle keppiään asettaessaan lakkia päähänsä ja viheltäessään Kaaroa ja Nettaa, jotka tulivat täyttä vauhtia osoittaen koirien altista ihastusta kaikkeen, mikä viittaa kävelyyn.
— Nyt saamme kiirehtiä, sanoi Sander, heidän kääntyessään Borgin tieltä suurelle maantielle.
Tie kulki ensin hetkisen Lågarnin rantaa pitkin ja poikkesi sitten vasemmalle metsään. Korkeina ja tummina seisoivat jättiläiskuuset molemmin puolin tietä, ja hämärissä näytti metsä läpipääsemättömältä. Siellä ja täällä se oli saanut kuitenkin uhrata muutamia puita ja tehdä tilaa muutamille tuville sekä niiden pienemmille tai suuremmille palstoille.
Ajajat kulkivat sivu koulutalon, missä koulusali oli pimeänä, mutta tulta pilkotti opettajattaren huoneesta.
Vähän matkan päässä siitä oli paja. Siellä tehtiin vielä työtä, ja kipunat tuprahtelivat savupiipusta ja liehuivat ilmassa sammahtaakseen sitten metsänpimeään. Sepän tupa oli kivenheiton matkan päässä kauempana, ja siellä vaimo keitti paraillaan illallista.
Sander hiljensi vauhtia, mutta asian harvinaisuuden vuoksi hän epäröi hetkisen, ennenkuin päätti pysähtyä.
— Pitele sitä hetkinen. Pistäydyn vain sisällä tervehtimässä, sanoi hän antaen ohjakset Britalle.
Sepän-Anna katsoi ystävällisesti kirkkoherraan. Hänellä oli sielukkaat kasvot ja tavattoman säteilevä hymy.
Tuon muutoin sangen jäykän miehen ääni tuli helläksi hänen puhuessaan vaimon kanssa. Vaikka hän ei ollut tahtonut luvata mitään tohtorille, ei hän sanonut nyt mitään Sepän-Annalle hänen sairaudestaan, vaan puhui muuta sen lyhyen ajan, minkä jouti tuvassa olemaan.
Brita oli iloinen, kun isä tuli takaisin, sillä Mustaa Nuolta, ei ollut hauska pidellä.