— Te unohdatte itsenne! sanoi hän kylmästi ja nousi ylös. Teillä ei ole mitään oikeutta lukea minulle lakia.
— On kyllä. Yhtä hyvin kuin teillä on ollut minuun nähden se oikeus.
Te se olitte joka… teitä tottelin, kun…
— Hiljaa!
Lucian silmät liekehtivät ehkäisevästi Allania kohti.
Allan pysähtyi, puristi kätensä nyrkkiin punan noustessa tummana hänen tummalle iholleen. Kesti vain muutaman sekunnin hänen päästäkseen itsensä herraksi.
— Erik on varmaankin sekoittanut joitakin konnankujeita juomaansa, koska se on noussut meille päähän, niin että joudumme riitaan, sanoi hän tavalliseen kevyeen, hilpeään, hieman pilailevaan tapaansa ja kääntyi taasen Luciaan päin, kuitenkaan häneen katsomatta.
Keventyneenä Luciakin muutti tapaa ja yhtyi Allanin leikkiin.
— Te olette varmaankin paha juovuspäissänne? sanoi hän.
— Hirveä, myönsi Allan. Niin, se on ihan totta. En uskalla juoda itseäni juovuksiin, sillä saatan sanoa ja tehdä silloin kauheita.
— Teidän pitäisi liittyä raittiusseuraan.