38.
Niinkuin Annan yhdessäolo sulhasensa kanssa oli tuottanut hänelle jotakin pettymyksen tapaista, niin kävi kirjevaihdonkin suhteen. Kesäillan valoisassa hämyssä oli pikku morsiamen kyllä helppoa kirjoittaa kaikesta, mitä hän ei ollut saanut sanoa, mutta saatuaan sitten Allanin vastauksen, ei se ollut sellainen, kuin hän oli odottanut.
Mutta hän löysi lohdutuksen syitä. Allan oli aina ollut tunnettu huonoksi kirjeiden kirjoittajaksi. Hän koetti myöskin ajatella niin, että Allan monessa kohdin oli aivan toisenlainen kuin hän. Hän ei ollut sen tapainen, että olisi puhunut tunteista, mutta eihän tuon äänettömyyden tarvinnut merkitä sitä, että hänellä ei niitä ollut; muutamilla luonteilla saattoi juuri tuollainen äänettömyys merkitä tunteen syvyyttä enemmän kuin monet sanat.
Hän oli niin hyvä häntä — Annaa — kohtaan ja ilmaisi sen omaan erikoiseen tapaansa:
"… Et saa asettaa minua niin korkealle kuin nyt teet", kirjoitti hän esimerkiksi kerran vastaukseksi Annan erittäin hellään kirjeeseen. "Minua pyörryttää ja minä putoan, ja minun lankeemukseni tulee sitä suuremmaksi, mitä korkeammalle sinä asetat minut, niin että kaikella muotoa anna minun seisoa rinnallasi maassa!"
Kyllä Anna olisi mieluummin halunnut helliä sanoja oman hellyytensä vastineeksi, mutta Allan oli se mikä oli, ja tämä vastaus oli luonteenomaista Allanille ja senvuoksi Anna oli tyytyväinen.
Allanin olento oli niin läpeensä toisenlainen kuin hänen, joka suhteessa eroten siitä, mihin hän tätä ennen oli tottunut, ja Anna tunsi vastustamatonta vetoa häneen ikäänkuin uuteen ja tuntemattomaan, houkuttelevaan maailmaan, josta hän odotti jotakin sanomatonta.
Kihlausaika ei tullut pitkäksi. Allanilla oli, kuten hän sanoi, tuulta purjeissa ja hän saattoi jo joulun tienoissa tulla Västanforsiin morsiantaan noutamaan.
39.
Annalle, joka ei koskaan ollut ollut poissa kotoa ja jolla ei koskaan ollut mitään itsenäisyyttä, oli Tukholmaan-siirtyminen ja puuhailu omassa kodissa perinpohjainen elämänmuutos. Hänellä oli niin paljon uutta nähtävää ja uuteen mukautumista, mutta hän näki kaiken ikäänkuin jossakin oudossa hohteessa ja hän eli kultaista aikaa, sillä hän oli antautuva ja Allan hellä.