Puhdista vain kaikki sa pois,
Luotasi mun mikä estää vois,
tulivat vilpittömin tuntein hänen vielä lapsellisilla huuliltaan, sillä hän tunsi itsensä usein hyvin syntiseksi, mikä aiheutui tavattoman arasta omastatunnosta, jota painoi kodin ilmapiirille ominainen moitesävy.
Harvinaisuuden vuoksi hän unohti ajan siinä istuessaan. Oli hauskaa laulaa, kun hän oli varma siitä, ettei kukaan kuullut häntä, ja nythän hän siitä saattoi olla vakuutettu, kun isä ja Brita olivat poissa ja äiti alakerran makuuhuoneessa toisessa päässä rakennusta. Ensi kertaa hän ei laulanut virttänsä, hän alkoi sen nyt jo osata.
Yht'äkkiä hän hätkähti kuullessaan nimeään mainittavan. Käännyttyään hän näki isänsä leveän ja raskaan olennon salin ovella.
— Minä tulen illalliselle, mutta ei näy ketään ihmistä eikä ruokaa pöydällä, sanoi hän tyytymättömänä.
Anna, jonka talousviikko oli paraillaan, punastui syyllisenä, sulki pianon ja meni ovea kohti, mutta isä ei väistynyt, jonka vuoksi Anna jäi seisomaan hänen eteensä.
— Sinä et saa antaa soiton ehkäistä muiden velvollisuuksien täyttämistä, senvuoksi että pidät sitä hauskimpana, sanoi hän.
— En tiennyt, että oli niin myöhä, puolustihe Anna hiljaisena.
— Sinun pitää oppia ottamaan ajasta vaari, se on liian kallista käytettäväksi muuten kuin parhaimmalla tavalla, vastasi isä enemmän kehoittavalla kuin ankaralla äänellä.
Hänen väistyessään nyt ovelta, Anna meni ruokasaliin ja kattoi illallisen mahdollisimman nopeasti ikäänkuin olisi sillä toivonut voivansa sovittaa laiminlyönnin.