Kun se oli valmis, tuli rouva Sander nuhaisena ja kalpeana shaali hartioilla ja lempeät, kauniit silmät yön valvonnasta punertavina. Hän yski lakkaamatta ja näytti rasittuneelta.
— Pistäysin kotimatkalla Bentickin luona ja sain lääkettä, jota sinun pitää ottaa yöksi, sanoi hänen miehensä.
— Minkätähden vaivasit itseäsi kiusaamaan tohtoria minun tähteni? Olisinhan voinut maata toisessa huoneessa ensi yönä, niin en olisi häirinnyt sinua.
— Nyt sitä ei tarvitse tehdä, jos otat tätä lääkettä, vastasi hänen miehensä leipää leikaten.
— Minkälaista ompeluseurassa oli, Brita? kysyi hän yskien.
— Kuten tavallisesti.
— Kerrohan vähän.
Brita oli ylenkatseellisen näköinen, ikäänkuin olisi ajatellut ettei siinä ollut mitään kertomista, mutta sitten hänen päähänsä pisti kertoa omalla tavallaan.
— Tulimme juuri kun Vassin täti oli purkautumaisillaan rattailta alas. Isä meni ensin pistäytymään konttorissa, niin että minä sain laahata Vassin tädin portaita ylös. Minä tartuin häneen lujasti, mutta hänhän on aina hengästynyt ja hengästyi lisää portaista ja innokkaasta puhelustaan. Olimme ensimmäiset rouva Bergin ja Liisa Nilsonin kera. "Minulla on sanomista, minulla on sanomista!" puhkui täti Vass, ollessaan vielä ovella. Hänellä ei ollut vielä henkeä tarpeeksi sanoakseen mitä hän tahtoi sanoa, mutta hänen täytyi ainakin ilmoittaa, että hänellä oli jotakin sanottavaa, ettei kukaan olisi ehtinyt ruveta puhumaan ennenkuin hän sai sanoa sanottavansa.
Isä rypisti otsaansa Britan noin puhuessa vanhemmista ihmisistä, ja äiti huomatessaan sen, kävi levottomaksi toiselta puolen haluten kuulla enemmän, mutta toiselta puolen peläten Sanderin todella suuttuvan. Vaikka Brita huomasi sekä isän paheksumisen että: äidin levottomuuden, jatkoi hän huolettomasti kertomustaan. Toisinaan hänet valtasi rohkeuden henki, ja silloin hän ei antanut pelästyttää itseään. Kodin tunnelma oli hänestä niin harmaata ja yksitoikkoista, että hänen täytyi heittää siihen toisinaan sytykettä.