Hänellä oli erinomainen matkimistaipumus ja hän puhui juuri samoin kuin hänen kuvattavansa henkilö, hän kertoi niin huvittavasti ja samalla niin totuudenmukaisesti ja pohjaltaan viattomasti, että isä huolimatta paheksumisestaan ei tullut häntä keskeyttäneeksi eikä äiti levottomuutensa ohella voinut olla vetämättä suutaan hymyyn.
Ja sen nähtyään Brita tunsi itsensä ylpeäksi ikäänkuin olisi saavuttanut voiton.
3.
Kun Lucia Vilde, Borgin kotiopettajatar, tuli huoneeseensa illalla 11 aikaan, meni hän ikkunan luo ja katsoi ulos.
Sitä hän ei tavallisesti mielellään tehnyt, kun oli kuutamo kuten nyt,
sillä kuunvalo liikutti hänen mieltään ja teki hänet alakuloiseksi.
Mutta tänä iltana kuu paistoi myrskypilvien lomasta, ja se teki sen
Lucian silmissä siedettävämmäksi. Myrskystä hän piti ja hän katseli nyt
Lågarnin vihaisia aaltoja ja huojuvia puita.
Hän näki nuoren koivun taipuvan syvään myrskynpuuskan käsissä, mutta niin pian kuin tuuli helpotti, ojentausi se jälleen suorana ja notkeana ja seisoi siinä pudistaen puoleksi lehdettömiä oksiaan. Runko hohti valkeana kuutamossa.
Nuoren koivun elämä ei ollut päättynyt kesän vehreyden loppuessa, ensi keväänä se vihannoisi uudelleen ja kasvaisi korkeammaksi.
Lucia Vilde katseli koivua ja ihmetteli, seuraako ihmisenkin elämässä syksyn hävitystä uusi kevät. — Niin, kaiketipa myrskyn jälkeen saattaa uudelleen nousta, ajatteli hän, mutta miten säilyttää elämän voima sitä vastaan mikä kuluttaa?
Lucia Vilde oli jo yli kolmenkymmenen ja hänellä oli jo hopeajuovia hiuksissa, vaikka ne olivat sellaista väriä, joka ei helposti harmaannu. Hänen eloisat liikkeensä samoinkuin silmien ilme kuvastivat hermostuneen valveutunutta, salaisen tuskan kiihoittamaa sieluelämää.
Paetakseen itseään hän antausi innolla toisten harrastuksiin ja rakasti sellaista työtä, joka eniten vaati. Täällä Borgissa hän oli viihtynyt ensi hetkestä. Siitä oli nyt kuukauden päivät kun hän oli tullut. Täällä oli monta, jotka tarvitsivat hänen mielenkiintoansa, ja työtä oli paljon.