Sanomaton tuska viilsi hänen sydäntään ja salpasi henkeä. Hän tuli niin kalpeaksi siinä seisoessaan.
Allanin rakastama! Se oli hänelle saavuttamaton onni, jonka hän oli luullut omistavansa, mutta jota hän ei ollut koskaan omistanut eikä tulisi omistamaankaan.
Mutta Lucia, joka omisti sen, saisi sen kokonaan ja täydesti.
— Minun kuoltuani, ajatteli Anna. Ja minä kuolen kyllä pian. En saata elää.
48.
Pappilan suuressa salissa pitivät perheneuvottelua kirkkoherra ja hänen vaimonsa, tohtori Bentick vanhempi ja Erik.
Anna vain riutui ja heikkeni viikko viikolta, se ei saanut jatkua siten, jotakin täytyi tehdä. Anna itse ei ollut läsnä tässä neuvottelussa, eikä tiennytkään siitä, maatessaan huoneessaan voimatonna, mitään lepoa kuitenkaan tuntematta.
— Nuoren vaimon pitää olla tällaisena aikana miehensä luona, sanoi Sander kulkien edestakaisin raskain askelin. Tietysti hän ikävöi häntä, siinä on koko sairaus.
— Että kenenkään päähän voi pistää ikävöidä tuota hyväkästä niin että sairastuu, sitä minä en voi käsittää, murisi tohtori.
— Olkoon miten tahansa, hän on joka tapauksessa Annan mies, sanoi
Sander.