— Hän piti niin kovin huolta Annasta sen päivän, jonka oli täällä, sanoi rouva Sander. Jospa hän voisi vuokrata kesäasunnon läheltä Tukholmaa ja pitää Annan luonaan! On raskas edesvastuu pitää häntä täällä, etenkin jos hän ikävöi itsensä sairaaksi.
Rouva Sander huokasi näyttäen huolestuneelta.
Teen kaikkeni saadakseni hänet säästämään itseään, jatkoi hän. Mutta hän ei tahdo olla joutilaana, vaan itsepäisesti hän tekee yhtä ja toista, jota hänen tapansa oli ennen tehdä. Ja minä ajattelen, että on ehkä parasta, kun hänellä on jotakin työtä. Hänhän ei oikeastaan ole sairas.
— Ja kuitenkin hän on, vaikka ei ole helppo päästä selville siitä, mistä kenkä puristaa, murisi tohtori Bentick.
Hän seisoi miettivänä ikkunaruutuun rummuttaen.
— Tässähän on aina lähettyvillä samat työt, jotka hän hiljakkoin on jättänyt, sanoi Erik miettivään tapaansa. Ja täällähän on alituiseen ihmisiä, ja kaikki; haluavat mielellään tavata häntä. Siinä voi helposti olla enemmän kuin mitä hän jaksaa.
— Hän voi olla kaiket päivät huoneessaan, jos hän vain tahtoo, ei kukaan sido häntä mitenkään, vakuutti rouva Sander.
— En ole sitä sanonutkaan. Tarkoitan vain, että pappila on pappila ja on avoinna koko pitäjälle. Hänellä olisi enemmän rauhaa minun luonani Harjulla, sanoi Erik.
Tohtori Bentick taukosi rummuttamasta ikkunaan ja kääntyi huoneeseen päin.
— Sinäpäs teit hyvän esityksen, sanoi hän hyväksyvästi.