— Ethän kuitenkaan tahtone tuntea minua kohtaan vähemmän, sanoi Lucia hymyillen.
— Oi en, en sinua kohtaan!
— Ketä kohtaan sitten? pääsi Lucialta. Seuraavana hetkenä hän katui kysymystään.
Anna näytti miettivältä.
— En oikeastaan tahdo tuntea vähemmän ketään kohtaan, vaan ainoastaan vähemmän itsekkäästi, sanoi hän vihdoin.
— Nyt sinun pitää levätä, mieluummin nukkua, mutta missään tapauksessa et saa ajatella mitään, sanoi Lucia kietoen peiton Annan jalkojen ympärille. Kas niin, nyt minä menen. Hyvää yötä, kultaseni!
Ja Lucia meni. Pihassa hän tapasi Allanin, joka myös tuli ulos rakennuksesta. He menivät yhdessä etsimään muuta seuruetta, joka oli hajaantunut puutarhaan.
— Olen juuri pannut Annan hetkiseksi sohvalleni, sanoi Lucia.
— Se oli kiltisti. Mutta sanokaa minulle, miksi olette tehnyt itsenne tänään rumaksi?
— Vai olenko mielestänne ruma? Hän tuntui tyytyväiseltä.