Hän kumartui lapsen yli.
Hän ei ole yhtään sinun näköisesi, hän tulee aivan minuun, saatpa nähdä. Pieni ja tummaihoinen ja täynnä kujeita.
Hän näytti ihastuneelta, ja Annan täytyi hymyillä,
— Minkä nimen sille panemme? kysyi hän.
— On sääli, ettei hänelle voi panna nimeksi Allan, sanoi hän miettien.
Mutta sitten hän kirkastui.
— Minäpä tiedän! Tietysti hänen nimensä pitää olla Allanna meidän molempien mukaan.
— Hassu! sanoi Anna nauraen.
— Miksi se ei kelpaa? kysyi Allan hämmästyneenä. Ahaa, nyt ymmärrän, sen täytyy tietysti olla jokin raamatullinen nimi, toisin sanoen juutalainen. Esimerkiksi Mesopotamia. Kelpaako se?
— Eihän se olisi edes juutalainen, hymyili Anna.