Uno nyökkäsi.
— Minua kummastuttaisi, ellei hän tekisi sitä.
— Mutta hyvä ystävä! vastusteli Lucia yhä nauraen. Onko hän todellakin niin mahdoton? Nyt minulla on kerrassaan vastustamaton halu tarjoutua nähdäkseni, vastaako hän todellakin kuten luulette.
— Niin, tehkää se, pyysi Uno innostuneena. Lyödäänkö veto?
— Lyödään vain. Minä sanon, että hän suostuu.
— Ja minä että hän ei suostu. En tahdo lyödä vetoa siitä, että hän suoraan sanoo syyn, mutta jos hän kieltää, niin se on siitä syystä.
— Saan kyllä hänet sanomaan syyn, sanoi Lucia luottavasti. Lyömme vetoa jostakin, jonka vedon menettänyt itse tekee, vai kuinka?
— Hyvä, kättä päälle, sanoi Uno. Ja he löivät kättä asian vahvistukseksi muun pöytäseuran tyytyväisyydeksi.
— Minä tulen teidän kanssanne ja esittelen teidät siksi avuksi, jonka olen hankkinut sijaani. Eikö se ole sopivaa? sanoi Uno.
— On, kerrassaan. Menkäämme aamiaislomalla.