Erik istuutui äänettömän tervehdyksen jälkeen sohvaan.
— Miten hänen laitansa on sinun mielestäsi tänään? kysyi hänen isänsä.
— Lähempänä, vastasi Erik hiljaa.
— Verho liikahtaa, pian vedetään se hänen edestään, sanoi Sander. Ja sitten se laskeutuu alas jälleen, paksuna ja raskaana ja läpitunkemattomana.
— Mutta me olemme kuitenkin saaneet nähdä verhon takaa valon pilkahduksen, sanoi Erik.
Isä katsoi ylös ja loi Erikiin tutkivan katseen.
— Vai niin, sinä näet sen?
— Kuka voi välttää sen näkemistä? En ollut koskaan ajatellut, että kuolinvuode voisi olla niin suloinen huolimatta vaikeista tuskista.
Sander katsoi yhä tutkivasti häneen.
— Voitko uskoa nyt?