— En voi olla uskomatta.
— Milloin se tuli?
— Sisimmässäni olen kyllä aina uskonut. Nyt on vain niin, että tiedän uskovani.
— Voisitko nyt tulla papiksi?
Se tuli koetellen, mutta siinä oli heräävän toivon aavistusta, mikä koski Erikiin. Hän pudisti päätään ja hymyili hieman.
Eihän minun senvuoksi, että uskon, täytyne välttämättömästi olla kutsuttu papiksi, sanoi hän hitaaseen, luotettavaan tapaansa.
— Se oli kuitenkin ensimmäinen kutsumuksesi.
— Minä en ole ollut milloinkaan siihen kutsuttu enkä ole nytkään. Mutta voin olla kristitty siinä kutsumuksessa, mikä minulla on. Eikö isä huomaa sitä? Ei kaikkien pidä pyrkiä opettajiksi.
Sander huokasi.
— Olisin tahtonut nähdä sinut pappina. Se oli aina minun mieliajatukseni, ja siitä on minun vaikea luopua. Mutta — täällä elämässä täytyy luopua paljosta!