Erik ei vastannut mitään, ja tuokion kuluttua rouva Sander tuli sisään. Hänen silmänsä olivat itkusta ja yön valvonnasta punaiset, mutta hän oli hiljainen ja nöyrä, ja hänen muutoin raskas ilmeensä oli jättänyt tilaa toiselle, mikä ilmaisi, että hänen sielunsa oli ylennyt ja avartunut.
— Annalla on nyt tuskaton hetki. Hän kysyy sinua, sanoi hän miehelleen.
Sander nousi heti, kiitollisena siitä, että häntä lähetettiin hakemaan. Mutta hän ei mennyt tyttärensä sairasvuoteen luo samalla tavoin, kuin oli ylipäätänsä tottunut menemään sairaiden luo. Hän meni Annan sairasvuoteen luo melkein enemmän itse saadakseen kuolevan rauhasta apua kantamaan omaa suruaan ja tuskaansa kuin tätä lohduttamaan.
Anna oli aina rakastanut omaisiaan, mutta nyt hänen rakkautensa kutakin kohtaan näytti kasvavan lämpimämmäksi. Hän ikävöi heitä kaikkia ja hän oli äärettömän hellä heille niinä hetkinä, jolloin tuskat antoivat hänelle rauhaa. Kun hän ei mitään muuta voinut, otti hän heidän apunsa vastaan sellaisella tavalla, joka lämmitti heitä enemmän kuin mikään muu.
60.
Oli aamuyö Allanin valvoessa sairaan luona. Aamusarastuksen valoa tunki sisään puoleksi alasvedetyn kaihtimen alta, ja huoneessa olevat esineet alkoivat tulla selvemmin näkyviin.
Anna liikahti vuoteessa.
— Luulen, että rupeaa valkenemaan? sanoi Anna katsoen Allaniin väsynein silmin.
— Niin tekee.
— Anna minun katsoa ulos! pyysi Anna.