Hän nojautui Allaniin.
— Niin Jeesuskin oli. Niin että hän tietää, miltä tuntuu, lisäsi hän.
Hänellä ei tuntunut olevan nyt tuskia ja hän saattoi puhua vaikeudetta.
— Mutta hän oli murheellinenkin kuolemaan saakka, jatkoi hän parin minuutin äänettömyyden jälkeen. Hän kantoi minun syntini. Senvuoksi se on nyt poissa — ja minä voin kuolla iloiten.
— Sinun syntisi! Sinä pieni lapsi!
Allanin äänessä oli mitä hellintä Annan synnin vähäksymistä.
Anna liikahti levottomasti.
— Et saa puhua niin. Hän kuoli minun syntieni tähden. Hän kuoli niiden tähden. Ei auttanut vähempi. Etkö ymmärrä, miten vaikeaa sen täytyi olla?
— Ei, sitä en ymmärrä, sanoi Allan lempeästi. Anna katsoi häneen huolestuneena ja levottomana.
— Eihän hän kuollut vain sinun syntiesi tähden, selvitti Allan itseään. Hänhän kantoi koko maailman synnit.