Lucia ja Uno ahmasivat aamiaisensa voidakseen kauemmin nauttia ratsastusretkestään.
Kapteeni auttoi Lucian satulaan, ja tervehtien ratsupiiskallaan häntä ja oppilaitaan Lucia ratsasti pois Unon seurassa.
— Eikö hän ole ihastuttava, isä? virkahti Irene ja painoi isän käsivartta, heidän siinä seisoessaan ja katsellessaan poistuvia.
— On kyllä, myönsi kapteeni sydämellisesti ja seurasi tuntijan katsein tuon solakan vartalon vapaita, sulavia liikkeitä niin kauan kuin ratsastajat olivat näkyvissä.
5.
Sander ei tiennyt, mitä vastata; tuo tarjous tuli hänelle aivan odottamatta. Oikeastaanhan hänen vain pitäisi olla kiitollinen ja ottaa tarjous vastaan. Mutta Lucia, joka seisoi siinä niin hienona ja vapaaryhtisenä ja puettuna melkein miehenpukuun, tuntui niin soveltumattomalta hänen suunnittelemaansa nuorisokokoukseen nähden, että hänen mielestään hänen pitäisi kieltää. Eikä hän ollut ajatellut mahdolliseksi sitä, että nainen pitäisi puheen kokouksessa.
Mutta hylätä ilman pätevää syytä ystävällisesti tehty tarjous ei ollut helppoa edes Sanderillekaan, joka ei juuri muulloin tavallisesti häikäillyt sanoa suoraan mielipidettään ja panna sitä täytäntöön.
Nuo älykkäät, hymyilevät silmät, jotka niin ystävällisesti ja avoimesti katsoivat häntä kasvoihin, saattoivat hänet hämille.
— Mistä neiti Vilde sitten haluaisi puhua? kysyi hän etupäässä senvuoksi, että voittaisi aikaa ja ehtisi tulla selville itsestään.
Selvemmin kuin hän itse tiesi, ilmeni hänen epäröimisensä hänen äänessään.