— Olin ajatellut valita jonkun runoilijan, esimerkiksi Snoilskyn ja antaa kuvauksen hänen runoudestaan ja lopettaa esityksen lausumalla jonkin hänen runoistaan.
Aine miellytti Sanderia, juuri sellaista hän oli toivonut Unon esittävän, sillä hän ei tarkoittanut nuorisokokouksillaan yksinomaan hengellistä rakentamista, vaan hän tahtoi tehdä ne sekä huvittaviksi että yleissivistäviksi.
Jospa Uno vain olisi tarjoutumassa, olisi kaikki ollut hyvin.
— Luulen kyllä suoriutuvani siitä, sanoi Lucia, joka ihmeekseen huomasi Sanderin epäröimisen.
Hän ei kuitenkaan ollenkaan loukkaantunut siitä, pikemmin hän oli huvitettu.
— Sitä en suinkaan epäile, sanoi Sander heti. Hän alkoi itse aprikoida, tarvitsiko hänen ollenkaan epäröidä.
— Ehkä kirkkoherra ei hyväksy naisen puhumista? kysyi Lucia.
Uno kääntyi nopeasti poispäin salatakseen naurunhaluaan kuultuaan tämän viattoman, vakavalla äänellä tehdyn kysymyksen.
Kirkkoherra ei aavistanut vähintäkään viekkautta ja meni senvuoksi hyväuskoisena ansaan, tulipa iloiseksikin siitä, että Lucia ymmärsi hänen ilmilausumattoman epäilynsä.
— Niin, en tietysti hyväksy sitä periaatteessa, myönsi hän. Mutta kysymys on siitä, pitääkö tämä nuorisokokous käsittää seurakunnaksi sen varsinaisessa merkityksessä. Sehän on yksityistä laatua. Eikähän neiti mitään hengellistä puhetta pitäisi.