— Olenko sanonut paheksuvaa sanaakaan?
— Et. Sitä ei kukaan ole tehnyt — minulle. Mutta tunnen, mitä ajatellaan.
— Ellen minä saa pitää sinulle häitä, pitävät kaikki sen minun puoleltani sinun naimisiin-menosi paheksumisena. Ja jos menet täältä suoraa päätä muualle vihittäväksi, niin luullaan sinun häpeävän sitä, mitä teet.
Lucia tunnusti, että siinä oli perää, ja hän mietti.
— Enhän tiedä, miten Allan tahtoo, sanoi hän epäröiden.
— Hän tietysti mukautuu siihen, mitä sinä siinä asiassa päätät.
— Mutta, Disa, jos me vietämme häämme täällä, niin Annan isänhän pitää vihkiä meidät. Etkö luulisi sen olevan hänestä vaikeaa?
— Hän käsittää tavallisesti asiat järkevästi eikä ole tuntehikas.
Voinhan kysyä häneltä.
— Mutta tee se siten, että hän helposti voi kieltää, velvoitti Lucia häntä kysymään. Muuten haluan puhua ensin Allanin kanssa. Ja jos häät tulevat pidettäviksi täällä Västanforsissa, en tahdo, että meidät vihitään kirkossa, vaan täällä Borgissa.
— Kernaasti niin, myönsi rouva Clareus, joka ymmärsi Lucian hienotunteisuuden siinä, ettei tahtonut tulla vihityksi saman alttarin edessä, missä Anna Sander oli morsiamena seisonut.