— Mistä sinä tiedät, mitä isällesi vastasin?
— Me pysähdyimme oven ulkopuolelle ja kuulimme kaiken, selitti Brita rehellisesti.
— Ketkä me?
— Irene ja minä.
— Että saatoitte käyttäytyä niin pahasti! sanoi Lucia närkästyneenä.
Irene punastui nuhteesta ja oli häpeissään, mutta Brita ei antanut masentaa itseään.
— Ettehän te mitään vaarallista sanoneet. Mitä se teki, että saimme kuulla sen?
— Ei se tee mitään, vastasi Lucia lyhyesti. Mutta on alhaista kuunnella ovien takana. Enkä olisi odottanut sitä teiltä.
Irenen silmiin kihosi kyyneleitä ja hän näytti niin nololta ja katuvaiselta, että Lucia heti leppyi.
Mutta Brita oli niin kiinni jossain omassa tarkoitusperässään, ettei hän antanut Lucian ilmeisen ylenkatseen ehkäistä itseään.