— Vuodetko vai murheet ovat antaneet neidille harmaita hiuksia? kysyi hän karskiin tapaansa, jota hän harvoin huoli sievistellä.
— Mistäpä minä tiedän! Kummatkin luullakseni, vastasi Lucia antamatta hämmentää itseään.
— Neidillä on oppilaita kylliksi aiheuttamaan harmaita hiuksia. Olen iloinen, ettei minun poikani ole lisäämässä niiden lukua.
Lucian silmät suurenivat.
— Onko tohtorilla poika? Luulin…
— Minun olevan poikamiehen? En, en oikein. Menin kerran tuota pikaa naimisiin ja minulla on poika. Mutta hän on nyt Upsalassa, niin että minulla ei ole hänestä vastusta muuta kuin lupa-aikoina.
— Ja teidän vaimonne? oli Lucia kysymäisillään, mutta pidättyi.
Tohtori ei ollut sanonut vaimonsa kuolleen, ja hän oli naisvihaaja.
Tietysti siinä oli jokin murhenäytelmä takana.
— Tuleeko hän jouluksi kotiin? kysyi Lucia sen sijaan.
— Pelkään hänen tulevan.
— Pelkäätte? Onko hän sitten niin hirmuinen?