Anna toivoi hänen liioittelevan, ja hän koetti saada Erikin huomaamaan sen.
— Kyllä kai sinä toki uskot Jumalan olemassaolon? kysyi hän melkein taivuttavasti.
— Tavallaan. Mutta se on kuollutta uskoa.
— Eihän mitään kuollutta uskoa ole olemassa. Joko se on uskoa tai sitä ei ole ollenkaan.
Erik oli vaiti.
— Etkö ollenkaan rakasta Jumalaa? Sisimmässäsi?
Tuo liikuttava hellyys Annan äänessä etsi pienintäkin veljen sielussa ehkä hehkuvaa jumalarakkauden kipinää.
Mutta Erik pudisti päätään.
— Ainoa mitä voin tuntea häntä kohtaan on pelkoa.
— Milloin se alkoi? kysyi Anna lyhyen vaitiolon jälkeen.