— Se on tullut vähitellen — ja kasvanut. Olen koettanut olla miettimättä. Mutta eihän sieluaan voi typistää. Kun on saanut miettimiskyvyn, niin…
— Erik, epäiletkö sinä?
— Epäilen.
— Mitä?
— Enimmäkseen kirkon oppia.
Ensi kerran tämän keskustelun aikana hän käänsi päätään ja katsoi Annaan. Ja tämän hellää sydäntä kouristi, kun hän näki veljen synkän katseen.
— Ja voithan ymmärtää, että se ei sovi papille. Niin, senhän Anna kyllä ymmärsi.
— Mutta etkö luule sen menevän ohi?
— Siinä ei ole mitään, joka voi mennä ohi. Sellainen, kuin nyt olen, olen aina ollut, vaikka en ole sitä tiennyt. Kelvatakseni papiksi pitäisi minun tulla kokonaan toiseksi ihmiseksi.
Anna tuli ajatelleeksi mielivirttään.