— Pyydä Jumalan luomaan sinulle uusi sydän! Hän voi sen tehdä.
Hän oli niin varma ja niin innokas. Erikin ilme suli melkein hymyksi.
— Pelkään, että siitä tulisi tulokseton rukous. Muutoin en ole pahempi, kuin että helposti selviytyisin papiksi tultuani. Useimmilla ihmisillä ei kai ole uskossaan sen enemmän elämää kuin minullakaan, monella ei edes senkään vertaa, ja he suoriutuvat hyvin koko elämänsä ajan. Sen minäkin tekisin, jos vain pääsisin papiksi. Mutta siksi tullakseen, ryhtyäkseen toisia opettamaan vaaditaan enemmän. Ja sitä juuri minulla ei ole — enkä koskaan voi sitä saada.
Hän katsoi Annasta poispäin, ja hänen katseensa synkkyys tummeni.
— Jospa vain saisin muuttaa alaa! sanoi hän intohimoisesti.
Hänen kätensä puristautuivat ikäänkuin epätoivoiseen ja hyödyttömään taisteluun.
— Mutta mitä luulet isän sanovan, jos tekisin nyt sellaisen ehdotuksen, kun hän on pitänyt minua viisi lukukautta Uppsalassa?
Anna tunsi itsensä herpautuneeksi jo sen pelkästä kuvittelemisestakin. Hänen mielestään olisi Jumalalle helpompaa luoda uusi sydän Erikiin kuin avata isän sydän ymmärtämään.
— Miksi tahtoisit sen sijaan? kysyi hän ollakseen tämän kysymykseen vastaamalla liiaksi masentamatta veljen mieltä.
— Tahtoisin tulla jälleen talonpojaksi, kuten isoisä, tuli heti voimallisesti vastaukseksi.