— Te näytte tuntevan heidät hyvin?
— Tunnen kyllä. Heidän syntymisestään saakka. Asunhan muutoin yhdessä heidän veljensä kanssa. Meillä on yhteinen asunto Uppsalassa.
— Miten se käy päinsä? Te näytätte niin erilaisilta.
— Niin olemmekin, mutta — äärimmäisyydet koskettavat toisiansa, kuten tiedätte.
Nyt Irene tuli heidän luokseen rukoilevin silmin katsellen Luciaa.
— Oi, eikö Lucia-täti tahtoisi tanssia minun kanssani?
Lucia myönsi hymyillen.
— Ei, tämä on liian hullua! virkahti Uno, joka oli myöskin tullut samalle asialle kuin sisarensa eikä näyttänyt aikovan antaa tämän syrjäyttää itseänsä.
— Seuraava tanssi, jos haluatte, lupasi Lucia ja pyöri pois ylen onnellisen oppilaansa kanssa.
Tanssin jälkeen he istuutuivat sohvalle, ja Irene pujotti kätensä Lucian kainaloon ja katsoi häneen loistavin silmin puhellessaan vilkkaasti.