— Mene, mene! sanoi Sander ja huiskautti hieman hevosta, joka ponnahti lähtöön jonkinlaisella epätoivon raivolla ja melkein juoksi ylös jyrkkää tietä.
Mäellä oli vanha herraskartano, josta aukeni laaja näköala koko
Lågarnin yli toisaalle päin ja metsien ja metsäjärvien yli toisaalle.
Keltaiseksi maalattu kaksikerroksinen puurakennus taitetun tiilikaton alaisine suurine ullakkoineen ja kaksi samankuosista ja -väristä pientä sivustaa reunustivat kolmella puolen lehmusten varjoamaa pihaa, jossa oli vihreiksi maalattuja kiikkulautoja ja rakennusten välisiä lautakäytäviä.
Tälle pihalle pyörähtivät nyt rattaat koiran haukunnan tervehtiminä ja pysähtyivät suuren rakennuksen portaiden eteen.
Kaaro ja Netta lakkasivat haukkumasta niin pian kuin Brita oli hypännyt rattailta ja ne olivat tulleet vakuutetuiksi siitä, että hän oli talon ystäviä. Ne hyppivät tervehtien hänen ympärillään näyttäen pyytelevän anteeksi haukkumistaan.
Brita taputti niitä, järjesti hiuksiaan ja katseli pihalle, missä myrsky pyöritti kellastuneita lehtiä hiekalla. Sitten hän kiiruhti sisään.
Sander sitoi hevosensa puunoksaan, kun hän ei aikonut viipyä niin kauan, että olisi maksanut vaivaa viedä sitä talliin. Ollen hyvä kaikkia kohtaan, jotka tekivät työnsä hyvin, otti hän tukon rattailla mukana olevia heiniä ja heitti sen Mustan Nuolen eteen. Mutta hevonen oli vielä loukkaantunut siitä, että oli ollut pakotettu poikkeamaan syrjätielle täällä sidottavaksi uudelleen odottamaan, minkävuoksi se luimisti korviaan taaksepäin, heilautti päätään ja näytti tahtovan sanoa, ettei se tahdo syödä.
Sander nauroi, taputti sitä kovasti lautasille ja meni sisään.
Kun Sander tuli johonkin paikkaan etsiäkseen jotakuta, ei hänellä ollut koskaan muuta kuin sama kysymys esitettävänä, tapasipa hän etsimänsä sijasta kenen muun tahansa. Nyt hänellä oli asiaa talon pojalle, kandidaatti Uno Clareukselle. Senvuoksi hän ei mennyt kapteenin huoneeseen alimpaan kerrokseen, vaan suoraan ullakkokerrokseen siihen huoneeseen, missä Uno asui.
Suoritettuaan filosofiankandidaattitutkinnon Uno oli jättänyt opinnot antautuakseen ehyeltään kirjalliseen toimintaan. Hän oli nimittäin jo opiskeluaikanaan kirjoittanut runoja, kyhäelmiä ja novelleja sellaisella menestyksellä, että se oli noussut hänelle päähän — ja pannut sen pyörälle, sanoi hänen isänsä. Nyt hänellä oli tekeillä suurenlainen dramaattinen teos ja saadakseen olla aivan häiritsemättä hengettärineen hän oli tullut kotiin Borgiin ja pyytänyt saada eteläisen päätyhuoneen ullakolla, sillä se oli niin erikseen, ja sitten ullakkohuoneissa on erityistä tunnelmaa, arveli hän.