— Niin, minun äitini on kuollut. Se äiti, joka minulla nyt on, on äitipuoleni. Hän on nyt poikien kanssa kulkutautisairaalassa; niissä on tulirokko. Velipuoleni ovat minua paljon nuoremmat. Ulfin ja minun välillä on viisi vuotta. Ja Alf on kahta vuotta Ulfia nuorempi. Olisin niin mielelläni ollut nyt isän kanssa ja pitänyt taloutta hänelle, se olisi ollut niin hauskaa, sillä en ole sitä koskaan ennen tehnyt.
— Isän mielestäpä se ei olisi ehkä ollutkaan niin hauskaa, huomautti
Randal.
— Oo, olisin kyllä osannut, osaan kaikkea mitä tahdon. Mutta isällä on niin paljon työtä ja hän arveli, ettei hänellä ole aikaa pitää minusta vaaria. Ikäänkuin minusta tarvitsisi pitää vaaria!
Sverker Randal hymyili, ikäänkuin hän olisi luullut voivansa ymmärtää
Sifin isää.
— Ja sitten prinsessa lähetettiin tänne olemaan tuhkimona? sanoi hän.
— Niin. Kuljen tavallisesti lainassa täällä Västanforsin taloissa. Äidinisäni on täällä kirkkoherrana ja isänisäni tohtorina, vaikka hän ei paranna enää ketään, sillä hän on tullut niin vanhaksi ja laiskaksi. Borgissakin asun myös toisinaan, täti Clareus on äidin paras ystävä; äiti oli siellä kotiopettajattarena ennenkuin hän meni isän kanssa naimisiin. Mutta parhaiten viihdyn täällä Erik-enon ja serkkujen luona. Tulin tänne eilen illalla.
Hän nousi, kaatoi kahvia ja pani munalautasen syrjään. Yht'äkkiä hän naurahti.
— Liisa-täti mahtaa ihmetellä mihin minä olen joutunut! Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että olen täällä. Tänään on siivous, nähkääs, ja minä autan. Sentähden minulla on huivi päässä. Mutta arvelen, ettei Liisa-täti kaipaa minua, olen varmaan eniten tiellä.
Hän tuntui vallan tyytyväiseltä siihen otaksumiseen ja istuutui uudelleen sohvaan katsellakseen miten potilas joi kahvia.
— Setä söisi enemmän.