Randal katseli noita nuoria kasvoja.
— Onko hänen tyttärensä hänen näköisensä?
— Sekä on että ei ole, sanotaan. Vaikka minä nyt en tiedä mistä olen tuon erinäköisyyden saanut, sillä saan alituiseen kuulla, etten ole hituistakaan äitini näköinen.
Sif oli istuutunut sohvaan ollakseen saapuvilla ja tarjoamassa, ja hän istui nyt käsivarret pöydällä ja kädet yhteenliitettyinä ja katseli kun Randal söi.
— Tahtooko teidän korkeutenne sitten olla äitinsä kaltainen?
— Teidän korkeutenne! nauroi Sif. Sanokaa minua Sifiksi!
— Sitä en voi, jos Sif sanoo minua dosentiksi.
— No setä sitten, sanoi Sif luontevasti ja vastasi sitten Randalin kysymykseen.
— En voi olla äitini kaltainen vaikka tahtoisinkin, sillä minun äitini oli pyhimys, mutta sellainen minä en ole.
— Oli?