Sif oli kerran sanonut piloillaan, että hän mielisteli luutnanttia siten, ettei liehakoinut häntä kuten muut tytöt tekivät. Se oli ollut ratsastamisen alussa. Eikä se sittemminkään muuttunut, hänen ei tarvinnut liehakoida häntä, hän tunsi, että hän ilmankin oli se, josta luutnantti eniten piti. Senvuoksi hän saattoi pitää luonnollisen iloisuutensa, toisten tyttöjen iloisuuden ollessa pingoitettua.
Sifin ratsastuksen kolmantena vuonna oli luutnantti joutunut niin pitkälle, että hän puoleksi epäili voisiko hallita taipumustaan Sifiä kohtaan. He eivät nyt kohdanneet toisiaan vain ratsastustunneilla, vaan usein sillä välinkin, ratsastaessaan klubissa ja kohdatessaan tanssi-iltoina. Saattoi tapahtua nykyään, että luutnantti osui lausumaan Sifille jotain sellaista, ettei hänen taloudellinen asemansa ollut siksi varma, että voisi noudattaa sydämensä taipumusta. Hän oli sellaisina hetkinä hyvin synkkä, ja Sifin kävi häntä sääli, mutta hän ei ymmärtänyt tahi ei tahtonut ymmärtää, mitä luutnantti oikeastaan tarkoitti moisella valituksella.
Sellaisen ilmaisun jälkeen sattui melkein aina, että luutnantin aika-ajoin uusiutuva huomaavaisuus sillä välin laiminlyömäänsä rikasta tyttöä kohtaan tuli silmiinpistäväksi.
Mutta Sif ei tahtonut ajatella loppuun ajatusta, joka tällaisissa tilaisuuksissa oli lähellä. Hänen ihannoiva tunteensa luutnanttia kohtaan kielsi ehdottomasti näkemästä häntä sellaisessa valossa, mihin tämän omat sanat hänen menettelytapansa yhteydessä tuntuivat olevan omiaan asettamaan hänet. Mutta hänen sydämensä tuntui raskaalta, ja hänet valtasi myötätunnon kaipuu.
Sellaisena hetkenä sattui, että Randal tuli ratsastushuoneelle ratsastuksen kestäessä.
Hän huomasi heti harvinaista miettiväisyyttä Sifin kasvoissa. Kun tämä sitten huomasi Randalin parvekkeella, tapahtui hänen ilmeessään niin huomattava muutos, että Randalin sydän seisoi hiljaa pari sekuntia. Sillä tavoin tyttö ei ollut koskaan kirkastunut hänet nähdessään, vaikka hän aina tavallisesti oli iloinen saadessaan nähdä hänet. Oli aivan kun hän olisi ikävöinyt häntä ja hän vihdoinkin tullut.
Hän ei voinut ymmärtää mitä se merkitsi, sillä hän oli viisas ja hillitty mies, joka ei helposti turhia kuvitellut.
Joka kerran kun Sif ratsasti parvekkeen ohi, katsoi hän ylös, ikäänkuin olisi ollut iloinen siitä, että Randal oli siellä. Randalista tuntui kuin hänen läsnäolonsa olisi tuottanut Sifille turvallisuutta. Mikä hänen oli? ihmetteli hän, ja rakkauden vaistolla hänen arvailunsa johti lähelle totuutta. Oliko joku ollut epäystävällinen hänelle, ja tekeekö hänelle senvuoksi ystävän läsnäolo hyvää?
Ratsastustunnin loputtua Sif tuli hänen luokseen ja meni hänen kanssaan pois.
Luutnantti katsoi pitkään heidän jälkeensä. Hän ei pitänyt siitä, että Sif niin tuttavallisesti oli kiiruhtanut tuon herran luo, jonka kanssa hän nyt yhdessä meni pois.