— Kuka tuo on, jonka kanssa Sif Bentick menee? kuuli hän erään tytön kysyvän toiselta.
— Hänen nimensä on Randal, hän on dosentti ja tulee kai pian professoriksi ja hän seurustelee ahkerasti Sifin kotona, vastasi puhuteltu.
- Sittenpä Sifistä ehkä pian tulee professorinrouva, virkkoi eräs tytönääni iloisesti.
Se oli rikas tyttö. Hän tuntui olevan iloinen.
Luutnantti puristi tahdottomasti käden nyrkkiin. Itse hän saattoi punnita ja valita, mutta että hän itse vuorostaan tulisi punnituksi ja havaituksi liian köykäiseksi, se oli sietämätöntä. Hän kyllä ottaisi selvän siitä kuka tuo Randal oli! Yksin ja äreänä hän lähti ratsastuspaikalta. Hän ei sietänyt juuri nyt liehitellä tuota rikasta tyttöä.
Randal saattoi Sifin kotiin. He eivät puhuneet mitään tärkeää, eikä Sif uskonut Randalille mitään, mutta tällä oli voimakas tunne siitä, että Sif turvautui häneen ikäänkuin suojaa hakien. Ja Sifistä tuntui että Randalin seura oli ikäänkuin ihana, tyyni, vilpoisa aalto kirvelevässä kuumuudessa.
11.
Seuraavan kerran kun luutnantti tapasi Sifin, asetti hän niin, että he joutuivat erikseen klubihuoneistossa olevaan pieneen, syrjäiseen huoneeseen. Tanssisalista kuului musiikki ja iloinen hälinä hillittynä sinne.
Hän kyseli Randalista, ja hänen kysymyksissään ilmeni selvästi mustasukkaisuutta.
Se elvytti Sifiä. Hän ei antanut huomata näkevänsä luutnantin mustasukkaisuutta, mutta mitä teeskentelemättömämmin ilmein hän heitti siihen sytykettä… Hän ei salannut lämmintä myötätuntoaan Randaliin, hän toi esiin hänen suuria ominaisuuksiaan sekä ihailunsa ja alttiutensa häntä kohtaan.