Hänen pikku Sifinsä toisen miehen vaimona! Pelkkä ajatus teki hänet kipeäksi.
Jos se olisi edes ollut Åke Boson rehellisine sydämineen, mutta tuo luutnanttikekkuli, joka tietysti ei lähestulkoonkaan ollut Sifin arvoinen!
Tässä Randal hymyili ivallisesti itselleen. Tokkopa milloinkaan suosittu kilpailija lienee tytön arvoinen sen silmissä, joka oli tahtonut saada hänet itselleen? Ja mitäpä minä muuten tiedän luutnantti Stjärnfeldfistä? ajatteli hän. Hän voi olla yhtä hyvin hänen arvoisensa kuin Åke Bosonkin.
Mutta vaikka hän sanoi niin itselleen, ei hän uskonut sitä.
Eräänä päivänä, samaan aikaan, sattui filosofinen väittely, missä Randal oli yksi vastaväittäjistä. Salattu tuska, jota hän menestyksettä tukahdutti ankarana itseään kohtaan, teki hänet tunteettomaksi muita kohtaan. Hän kehitti säälimättä terävyyttään ja sukkeluuttaan väittelyn kestäessä, sillä se antoi hänelle tilapäistä viihdykettä ja lohtua. Vasta sitten, kun hän huomasi poloisen lisensiaatti Sten Bärmanin kalpeat kasvot ja kuuli, miten hänen vastauksensa alkoivat käydä änkyttäviksi ja haparoiviksi, hän heräsi ja huomasi, että hänen surunsa teki hänet ilkeäksi. Silloin hän keskeytti itsensä ja tuli lempeämmäksi, mutta hän oli jo antanut toisen itseluottamukselle niin vaikean iskun, että tapahtunutta vahinkoa ei voitu parantaa. Mainittu lisensiaatti ei saanut niin hyvää todistusta väittelystään, kuin hänen lahjansa, perinpohjaiset opintonsa ja väitöskirjansa olivat antaneet hänelle oikeuden odottaa.
— Hänelle oli vahinko saada sinut vastaväittäjäksi. Kyllä sinä olisit voinut olla vähemmän terävä, sanoi muuan Randalin tovereista hänelle jälkeenpäin.
— Hänen olisi toki pitänyt osata pitää puolensa.
— Tiedäthän kyllä, ettei kukaan osaa, kun sinä oikein rupeat.
Randal naurahti vähän kuivasti. Hän tiesi, että hän voi puhua nurin kenen tahansa, ja olihan siinä jonkinlaista tyydytystä kun tunsi valtansa ja tiesi että se tunnustettiin, vaikka sisimmässään hän katui, että oli käyttänyt sitä tuota viatonta nuorta miestä kohtaan, jolle hän ei ollut ollenkaan tahtonut mitään pahaa.
— On vaarallista tuntea itsensä onnettomaksi, se huonontaa ihmisen, ajatteli hän ja päätti ponnistautua ylös.