Hän punastui tehdessään tuon kysymyksen, tietoisena siitä miten läpinäkyvä se oli. Mutta hänellä ei ollut mitään vastaan antaa Randalin arvata hänen salaisuutensa. Siitä hänelle suoraan ei hän uskaltanut puhua nyt, vaikka hän oli saanut siihen tilaisuuden.
Randalin onnistui pysyttää ottamansa tyyni, ystävällisen ylimielinen ilme, mutta se oli kuin sieluton naamio hänen todellisilla kasvoillaan. Hän kävi hieman kalpeammaksi sielun ponnistuksesta, kun hän hymyillen vastasi:
— Hänhän voi ruveta ratsastusopettajaksi esimerkiksi.
Sif tuli yhä punaisemmaksi, mutta hän hymyili myös.
Se tuottaa niin vähän, sanoi hän. — Rahaa — niin. Mutta se voi välistä tuottaa jotain muuta, joka on arvokkaampaa kuin raha.
Sif oli tästä huomaavinaan, että Randal-setä oli arvannut hänen salaisuutensa, ja hän loi häneen pikaisen katseen vahvistaakseen hänen arvailuaan.
Randalin pelastus sinä hetkenä oli siinä, että hän unohti itsensä Sifin tähden. Hänet valtasi yhtäkkiä sääli Sifiä kohtaan, senvuoksi että tämä istui siinä niin epäilemättömän onnellisena sellaisesta, jonka Randal aavisti onnettomuudeksi. Sifin puhe veloista saattoi hänet ymmärtämään, että hänen rakkautensa tie oli epätasainen ja vaikea, elleihän aivan suljettu, vaikka hän ei huomannut sitä.
Hänen kävi tyttöä sääli. Miltä hänestä tuntuisi kun hänen silmänsä avautuivat? Ja millä tavoin ne avautuisivat? Pitäisiköhän hänen luopua rakkaudestaan, vai veisikö se hänet köyhän avioliiton pitkiin koettelemuksiin? Hän näki välttämättömän kärsimyksen hänen edessään, ja Sifin täydellinen tietämättömyys siitä viilsi häntä sieluun saakka.
Kun heidän keskustelunsa oli joutunut tähän kriitilliseen kohtaan, kun salaisuus oli arvattu ja vahvistettu, mutta ei vielä sanoin lausuttu, oli heidän vuoronsa lopussa. Sifin seuraava kavaljeeri tuli pyytämään häntä tanssiin.
Sif hymyili herttaisimmalla tavallaan Randalille, kun hän jätti hänet. Hän tunsi että nyt, kun Randal-setä oli saanut arvata hänen salaisuutensa, oli hän hänelle rakkain kaikista yhden ainoan jälkeen. Hän tiesi myöskin, että Randal-setä säilyttäisi hänen salaisuutensa sydämessään yhtä järkähtämattömästi, kuin jos hän olisi pyytänyt häneltä sitä ja Randal-setä olisi vannonut hänelle sen säilyttävänsä. Sifistä oli niin hyvä tietää salaisuutensa olevan hänen sydämellään, hänestä tuntui siltä kuin se sen kautta olisi tullut suuremman arvoiseksi.