15.
Sen huomion jälkeen, jonka Randal oli tehnyt Sifin suhteen, oli hänelle vaikeaa tavata Åke Bosonia ja kuunnella hänen sydämenpurkauksiaan.
Hän mietti, oliko hänen velvollisuutensa hienolla tavalla valmistaa Åkea tuon välttämättömän pettymyksen kiirastuleen. Mutta kuinkapa hän voisi tehdä sen ilmaisematta Sifin salaisuutta, jota hän muutoin ei ollut koskaan saanut sanoin vahvistetuksi?
Sitäpaitsi hän ajatteli, että kuta kauemmin nuorukainen sai harjoitella kaiken alhaisen ja alasvetävän vastustamisessa, sitä parempi. Jos elämän puhtaus ennättäisi tulla hänen toiseksi luonnokseen ennenkun hän kadotti toivon Sifin voittamisesta, oli tämän toivon menettäminen käyvä vähemmän kohtalokkaaksi.
Randal päätti senvuoksi olla menemättä tapausten edelle ja hyvässä tarkoituksessa olla tekemättä turhaksi toivoa, joka oli siveellinen voima niin kauan kuin se voi elää.
Hän ajatteli, että tuo jumalallinen äly, joka oli saattanut voimaan luonnon ihmeellisen järjestyksen, missä kaikki sopii toisiinsa niinkuin ketjun renkaat, olisi kai myöskin kyllin voimallinen ulottaakseen järjestyksensä ihmiselämän kokemuksiinkin.
Senvuoksi hän ei riistänyt nuorelta ystävältään petollista toivoa, mutta hän teki mitä voi aseistaakseen häntä tulevaan koettelemukseen. Sen hän teki johtamalla keskustelun sellaisiin suuntiin, että hän sai tilaisuuden liittää siihen yhtä ja toista kaikkein uusimmasta elämänfilosofiastaan, siitä, mistä hän itse oli alkanut tulla selville, sittenkun sisäinen hätä oli saattanut hänet tulemaan lapseksi jälleen, avuttomaksi lapseksi, joka haparoi voimakasta kättä avukseen pimeydessä.
Mutta Åke Boson ei tiennyt vielä mistään hädästä eikä tuntenut mitään voimakkaan käden tarvetta. Hän kuunteli senvuoksi pintapuolisesti näitä ajatuksia, ihmetellen kuinka Randal oli joutunut niihin, ja unohti ne pian tykkänään.
16.
On epätietoista, kuinka kauan luutnantti Stjärnfeldt olisi antanut asioiden olla sellaisinaan ryhtymättä ratkaisemaan suuntaan tai toiseen, ellei raha olisi ratkaissut. Mutta nyt kävi niin, että hänen velkojansa alkoivat ahdistella. Hän ei saanut lainaa, hänen raha-asiansa sotkeutuivat yhä auttamattomammin. Vararikkoa hän ei tahtonut tehdä, hänen täytyi mihin hintaan tahansa saada luottoa. Hinta oli korkea, sydäntäsärkevää oli kun piti maksaa se, mutta hänen täytyi, ellei hän tahtonut mennä perikatoon. Jos hän vain olisi kihloissa rikkaan tytön kanssa, odottaisivat hänen velkojansa kyllä, ja senvuoksi hänen piti pian mennä kihloihin. Ja se oli pahinta. Jos hän edes olisi voinut viivyttää ratkaisua kesään, jolloin hän ei nähnyt Sifiä, olisi ollut helpompaa.