1.
— Minun mielestäni on sääli isoisää, kun kaikki ajattelevat, että on suuri uhraus olla hänen luonaan, sanoi Sif. Eihän hän toki ole niin hirveä. Toruuhan hän kyllä, ja sitä hän on aina tehnyt, mutta kiltti hän on. Minun mielestäni ei ole ollenkaan oikein, että ihmiset minua niin kehuvat kun tahdon olla hänen luonaan.
Hän oli ilmeisesti loukkaantunut vanhan isoisän puolesta ja puhui närkästyneesti.
Randal, jolle hän purki itseään, ei vastannut mitään, mutta hänen mielestään ei hänen pikku lintunsa ollut koskaan laulanut kauniimmin.
Randal oli kesän ensi puoliskoksi vuokrannut itselleen Harjun ullakkohuoneen. Nyt hän oli tullut Forsiin ja houkutellut Sifin ulos iltapäiväkävelylle. He menivät metsään, joka tuoksui havulle ja pihkalle auringossa. Lågarnin vesi kimalteli runkojen lomitse oikealta.
Pahinta tuossa kiitoksessa on, että se on niin ansaitsematonta, jatkoi Sif. Enhän minä isoisän tähden tänne keväällä tullutkaan, vaan itseni tähden.
166
Mutta sitähän ei tietysti kukaan tiedä, ja senvuoksi he luulevat, että minä olen niin ihastuttavan altis ja uhrautuva.
Nämä Sifin purkaukset eivät aiheutuneet mistään Randalin lausunnosta. Tämä ei ollut ylistänyt häntä hänen uhrautuvaisuudestaan, mutta hän oli ainoa, jolla oli edellytyksiä ymmärtämään, että hänellä oli ollut muu syy menettelylleen.
— Onko täällä oleskelu ollut sinulle avuksi tänä aikana? kysyi hän.