Hän oli luullut tuntevansa Randalin niin hyvin, mutta nyt häntä hämmästytti havaitessaan, että hän oikeastaan tiesi sangen vähän hänestä. Hän oli pitänyt Randalia uskottuna ystävänään, hän oli ottanut vastaan ja nauttinut hänen lämpimästä mielenkiinnostaan ja uskollisesta ystävyydestään, mutta hän ei ollut asettunut Randalin olosuhteisiin, hän ei ollut vaivautunut oppimaan puolestaan tuntemaan häntä. Tuntui nyt niin omituiselta ajatella, että hänen eläessään kokonaan kiinni omassaan ja sitoessaan Randalin mielenkiinnon asioihinsa, tämä oli, hänen aavistamattaan, läpikäynyt jotain niin vaikeaa ja järkyttävää, ettei hän ollut voinut selviytyä itsekseen sitä, vaan tullut avuttomaksi kuin lapsi Jumalan edessä. Mitähän se mahtoi olla?
Ettei Randal tahtonut puhua siitä, se teki asia vain vielä mielenkiintoisemmaksi ja merkillisemmäksi Sifin mielestä. Hän oli niin kiinni muissa mietteissään Randal-sedästä, että hän tarkkasi vain puoleksi sitä, mitä tämä edelleen sanoi hänelle. Suurimman merkityksensä se sai siitä, että se yhä selvemmin osoitti hänelle, miten Randal-setä oli muuttunut kokemastaan. Hän ohjasi Sifiä raamatun turviin ja puhui siitä rakkaudella. Hän ei enää pannut muuta kysymykseen kuin uskoa siihen. Hän puhui eräästä kirjasta, joka olisi hänelle — Sifille — erinomainen apu, jos hän haluaisi tutkia raamattua, ja hän pyysi saada antaa hänelle sen kirjan. Hän kirjoittaisi jo tänään ja pyytäisi lähettämään sen. Hänen mielenkiintonsa oli niin kokonaan suuntautunut Sifiin, ikäänkuin hänen omassa elämässään ei löytyisi mitään, jolla olisi voinut olla samallaista oikeutta mielenkiintoon. Hän ei näyttänyt pyytävän muuta kuin saada olla hänen ystävänsä. Sifiltä hän pyysi ainoastaan, että tämä ottaisi vastaan häneltä. Hänen mieleensä ei johtunut pyytää itselleen mitään Sifiltä. Sifiä liikutti tuollainen alttius, mutta hän kaipasi kuitenkin jotain. Hän olisi niin mielellään tahtonut, että Randal-setä olisi tehnyt hänet uskotukseen ja puhunut hänelle, mitä hän itse oli läpikäynyt. Mutta Sif ei uskaltanut sanoa sitä, ja senvuoksi ei Randal saanut mitään aavistusta siitä, että hänen äänettömyytensä omasta itsestään loukkasi hänen pieneen ystäväänsä.
2
— Luuleeko isä isoisän kuolevan?
Sifin silmät suurenivat, ja hän puhui kiireesti hengittäen.
Isä näki että häntä hallitsi enemmän kuoleman pelko kuin suru.
— En tiedä hänellä olevan mitään erikoisoikeutta kuolemattomuuteen, sanoi hän.
— Minä tarkoittaa isä, kuoleeko hän nyt… pian?
— Sitä minun on mahdoton sanoa. Se voi kestää kauan vielä, se voi tapahtua piankin.
Vanhalla tohtori Bentickillä oli ollut halvaus kohtaus ja hänen poikansa oli juuri tullut Tukholmasta. Lucia ja pojat olivat jo ennemmin tulleet Västanforsiin ja asuivat Clareuksella Borgissa. Mutta Lucia oli heti vanhan tohtorin huonontuessa muuttanut Forsiin.