Tuo viimeinen sana tuli riemuitsevasti.
Randal istui yhä otsa käden nojassa, niin että silmät olivat piilossa.
Yhtäkkiä hän katsoi ylös ja tarkasteli Åkea.
- Ottaisitko hänet, jos voisit voittaa hänet ilman hänen rakkauttaan? kysyi hän.
Siinä oli mahdollisuus, jota Åke ei ilmeisestikään ollut, ajatellut.
— Ei hän suostuisi ottamaan minua pitämättä minusta.
— Toivon sitä. Mutta sellaista voi kuitenkin ajatella. Naiset ovat tehneet ennenkin niin. Jos hän ei olisikaan aluksi niin kiintynyt minuun, niin kyllä voittaisin hänet vähitellen, kunhan hän vain olisi minun, jatkoi Åke, ajateltuaan vähän lähemmin asiaa.
— Eikö hän uskonut sinulle mitään? Itsestään?
— Itsestäänkö? Ei, vastasi Åke ihmetellen. Mitäpä se olisi?
— Ajattelin, että hänellä mahdollisesti on voinut olla mielessä joku muu — tai on — koskapa hän epäröi.
— Silloin hän ei olisi edes epäröinyt, silloin hän olisi samassa työntänyt minut luotaan, selitti Åke luottavaisesti.